On upea hetki kun painettu kirja on pitkän odotuksen jälkeen käsissä! Vastapainetun kirjan tuoksua, sivujen värimaailman vivahteikkuus, paperin tuntu sormia vasten ja tarinan elävyys. Tuntuu mukavalle, että Taikatassu pääsee kirjan avulla koskettamaan monia lapsia sekä aikuisia pehmeällä ja läsnäolevalla lempeydellään.
Täällä on ennakkotilaajille lähtevien kirjojen kuoritus ja postitus alkanut. Tiimissämme toivottiin että tekisimme postituksen tällä kertaa itse. Jokainen paketti menee käsiemme kautta ja saamme lähettää lämpöisiä ajatuksia pakettien mukana kaikkialle minne kirjat menevät.❤️
Kustantajalta tulleiden kirjalaatikoiden avaamiseen liittyi hassu pieni kömmähdys: Huomasimme hämmästykseksi että kirjat olivat isompia kuin olimme mielikuvissamme ajatelleet, ja ne olivat sentin leveämpiä kuin kirjekuoremme! Ensi hämmennyksen jälkeen löytyi onneksi ratkaisu! Päätimme varovasti avata Satuhieronnan logolla varustetun kuoren taitetun reunan, sujauttaa kirjan sisään, ja teipata taitetun reunan uudelleen varovasti kiinni.
Myös markkinoinnista ja mainonnasta vastaava Lauri oli mukana kuorituksissa ja katseli ensimmäisten kuorien hieman röpelöisiä teippauksiaan huvittuneesti… mutta muutamien kymmenien pakettien jälkeen alkoi työn jälki selvästi silentyä! Täältä on siis ennakkotilaajille tulossa postia! 🙂
Mikäli sinulla jäi ennakkotilaus tekemättä, niin voit tutustua Taikatassu ja talven ihme -kirjaan lisää ja tehdä oman tilauksen täältä. Hyviä uutisia uusille tilaajille! Teimme päätöksen, että annamme Taikatassu äänikirjan kaupanpäälle kaikille tilaajille, joten tilatessasi Taikatassu-kirjan saat tunnelmallisen ja rauhoittavan äänitteen veloituksetta sähköpostiisi (arvo 16e)!
Taikatassu-satuhieronnan tehtävä on ohjata aidolla tavalla eheyttävään läsnäoloon, ja kehotietoisuuteen. Tarinan ympäristönä pohjoisen upea luonto, tähtitaivas revontulineen ja lumisena avautuva kaunis, valkoinen erämaa.
Revontulikettu Taikatassulla on oma tärkeä tehtävänsä niin kodeissa, päiväkodeissa, mummoloissa sekä muissa lapsilähtöisissä ympäristöissä. Sadun symbolinen viesti on: “Olet ainutlaatuinen, ihana kun olet olemassa, sinusta pidetään huolta.”
Anna sadun taian koskettaa!