Suomalainen kosketushistoria – ”Ei pidä ottaa syliin, ettei totu siihen”.

Kuulostaako tutulta neuvolta? Pystytkö vielä tunnistamaan tuon ohjeen kaiun kulttuurissamme? Tehdessäni töitä kosketuksen kanssa, kohtaan paljon ihmisiä ja kuulen useita tarinoita liittyen kosketukseen ja koskettamiseen. Moni äiti muistelee varoituksia ja nuhteluita joita kuuli varsinkin muutama vuosikymmen sitten: Jos lapsen ottaa syliin, niin se tottuu siihen ja sitä saa aina kantaa. Osa äideistä noudatti neuvoja. Osan äidinvaisto sai kapinoimaan, sekä päättämään antaa omille lapsille kaiken sen hellyyden mistä oli itse jäänyt paitsi.

Miksi hellyydestä ja läheisyydestä varoiteltiin? Miksi lapset pääsivät syliin harvoin?
Yksi selitys sille on sota, joka järisytti koko maata ja kansakuntaa. Aika meni selviytymiseen ja hengissä pysymiseen. Sodan jälkeen syntyneiden lasten vanhempien elämä oli pitkälti työntekoa. Isommat lapset hoitivat usein pienempiään. Osa muistelee lapsuuttaan siten ettei osannut edes kaivata muuta, kun ei muusta tiennyt. Osa taas olisi kovastikin kaivannut vanhemman läheisyyttä. Vallitsevana ajatuksena oli, että mitä varhaisemmassa vaiheessa lapsi oppii pärjäämään yksi, niin sen parempi. Ajateltiin että lapsista kasvaa vahvoja, kun he itsenäistyvät varhain ja oppivat kohtaamaan kylmän maailman yksi.

Kulttuuriantropologi Taina Kinnusen kirja, jossa tutkitaan suomalaista kosketuskulttuuria kantaa nimeä – Vahvat yksi, heikot sylityksin. Kirjan nimi kuvaa hyvin aiemmin Suomessa vallinneen ajatusmaailman kovuutta sekä turvattomuuden ilmapiiriä. Kirja on kattava läpileikkaus useiden suomalaisten kosketus-elämänkerroista, menneisyydestä ja tästä hetkestä. Kirja näyttää selkeästi sen että kosketukseen liittyvät kokemukset voi olla hyvin monelaisia: hajottavia tai eheyttäviä, stressiä aiheittavia tai rauhoittavia, kipeitä tai voimaa antavia.

Lastenpsykiatrit tekevät tällä hetkellä merkittävää työtä joka on kantanut hedelmää. Heidän viestinsä on että lapsi tarvitsee myönteistä kosketusta, lapsi tarvitsee turvallisen aikuisen ja sylin lämpöä. Hellä kosketus tuo lapselle viestiä siitä että hän on tärkeä ja arvokas. Tämä viesti aistein koettuna vaikuttaa suotuisasti lapsen itsetunnon lisäksi myös stressinhallinnan sekä tasapainoisen tunne-elämän kehittymiseen. Myönteinen kosketus ja läheisyys ei siis teekään lapsesta heikkoa ja läheisriippuvaista, vaan vahvistaa hänen perusturvallisuutta. Suurin itsenäisyys syntyy juuri turvallisuuden tunteesta.

Kosketuksen tarve säilyy koko elämän ajan – meidät on tehty toisillemme ja toisiamme varten. Lämmin halaus, hyväksyvä läsnäolo, tyynnyttävä silitys tai satuhieronta-hetki: yksinkertaisiin asioihin on monesti kätketty ne suurimmat hyvinvoinnin salaisuudet.

Lapsuudessa koetut myönteisen kosken ja välittämisen hetket sekä läsnäolo voivat palvella monin tavoin myös aikuisuudessa solmittuja terveitä ja rakastavia ihmissuhteita. Vanhan ohjeen voisikin muotoilla uuteen muotoon: On hyvä ottaa syliin, että tottuu siihen.

Kirjoittaja: Sanna Tuovinen
Tarina ja Kosketus Oy